Yliskulman sydämenä Vartinmäellä on toiminut jo pitkälti toista sataa vuotta puinen kyläkoulu. Koulussa on esikoulu sekä alakoulun kaikki luokat ykkösestä kuutoseen. Opettajia koulussa on neljä ja oppilaita yhteensä n. 80. Koulu on tunnettu hyvästä yhteishengestään; kaikki oppilaat tuntevat toisensa ja pelaavat samaan maaliin. Koulu ei ole monen muun kyläkoulun tavoin lakkautusuhan alla, vaan toimii kaupunginkin laskelmissa kustannustehokkaasti, on hyvässä kunnossa eikä tarvitse suuria investointeja.

Koulun metsäinen ja kallioinen piha on tarjonnut jo useille sukupolville innostavaa välituntipuuhastelua ja on myös iltaisin suosittu leikki- ja kokoontumispaikka. Ajan myötä koulun mäelle on rakennettu myös lisärakennukset; "kivikoulussa" on opetustilojen lisäksi mm. keittiö, ja lisäksi pihan reunalla on teknisen työn tilana toimiva rakennus. Luonnonmukaisten puuhapaikkojen lisäksi koululta löytyy myös kiipeilytelineitä, keinuja, jalka- ja koripallokentät sekä pyöreä panna-peliareena palloilua varten. Pihalla on myös vanhempainyhdistyksen rakentama ja ylläpitämä grillikota, jota voidaan käyttää monenlaisiin tarkoituksiin.

Koulutoiminnan lisäksi koulu tarjoaa tilaa iltaisin monenlaiselle harrastustoiminnalle, jota on tarjolla lasten ja nuorten lisäksi myös aikuisille.

Koululla on aktiivinen vanhempainyhdistys, joka järjestää koululaisille retkiä, urheilukilpailuja ja muuta toimintaa sekä hankkii esimerkiksi liikuntavälineitä oppilaiden käyttöön. Suurempia hankkeita vanhempainyhdistys vie eteenpäin muiden kylällä toimivien yhdistysten kanssa yhteistyössä. Vanhempainyhdistys pitää koulusta huolta myös hyvässä yhteistyössä Liedon kaupungin kanssa, jatkaen näin osaltaan koulun yli 120 vuotta vanhaa tärkeää tehtävää.

 


Tietoa Yliskulman koulusta Liedon kaupungin sivustolla

Juttu koulusta Turun Sanomissa 14.5.2020: "Oli kova ikävä teitä kaikkia" – Liedon Yliskulman koulussa lähiopetukseen palaaminen jännitti, innostutti ja ilahdutti (vaatii kirjautumisen):